Porvoon kasvihuonekaasupäästöt pienenivät vuodesta 2018
Suomen ympäristökeskus on julkaissut vuoden 2019 kasvihuonekaasupäästölaskennan tulokset kaikille Suomen kunnille ja kaupungeille.
Porvoon kaupungin uusimmat tiedotteet.
Suomen ympäristökeskus on julkaissut vuoden 2019 kasvihuonekaasupäästölaskennan tulokset kaikille Suomen kunnille ja kaupungeille.
Porvoon Triennaali on kolmen vuoden välein järjestettävä taidenäyttely ja kuvataiteen kaupunkifestivaali, joka järjestetään tänä kesänä toista kertaa, 1.kesäkuuta – 29. elokuuta 2021.
Vanhojen aikakauslehtien poistomyynti alkaa torstaina 3. kesäkuuta klo 10 pääkirjastossa ja Kevätkummun kirjastossa.
Porvoon kaupunki on viime vuosien aikana panostanut yli 120 miljoonaa euroa terveisiin ja oppimista tukeviin koulu- ja päiväkotirakennuksiin.
Porvoon kaupunki jakaa kuluvana vuonna toistamiseen Tuen Ilmastotekojen Porvoota -tunnustuksen.
Porvoossa koronarokotukset laajenevat kaikkiin 16 vuotta täyttäneisiin.
Porvoon kaupunki jatkaa koronarajoitusten purkamista. Kaupungin johtoryhmä linjasi perjantaina 28.5., että aikuisten harrastustoimintaan liittyvä kilpailutoiminta sallitaan ulkona 1. kesäkuuta alkaen terveysturvallisuusmääräykset huomioiden.
Porvoon yhdeksäsluokkalaiset äänestivät kuntavaalien varjovaaleissa 26.-27.5.2021.
Kunnallinen jätehuoltoyhtiö Rosk’n Roll Oy Ab toimii yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisellä toimialalla.
Sivistyslautakunta on hyväksynyt kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoyhdistysten avustukset sekä taiteilija-apurahan ja Hopea-Untracht-apurahan saajat viranhaltijapäätösten mukaisesti.