Kaupungin näyttelytilojen haku siirtyy elokuuhun
Porvoon Taidehallin ja Galleria Vanhan Kappalaisentalon näyttelyaikojen haku vuodelle 2021 on siirretty ajankohdalle 1.–31. elokuuta 2020.
Porvoon kaupungin uusimmat tiedotteet.
Porvoon Taidehallin ja Galleria Vanhan Kappalaisentalon näyttelyaikojen haku vuodelle 2021 on siirretty ajankohdalle 1.–31. elokuuta 2020.
Strömborgska skolanissa lähiopetukseen osallistuvan henkilön perheessä on todettu koronavirustartunta. Tartunnalle altistuneet henkilöt on asetettu kotikaranteeniin kahdeksi viikoksi.
Koronaviruksen leviäminen aiheuttaa monenlaisia hankaluuksia yrityksille, ja kaupunki onkin saanut omistamiensa toimitilojen ja maa-alueiden vuokralaisina olevilta yrityksiltä lukuisia yhteydenottoja, joissa kysytään mahdollisuuksia vuokran maksun keskeyttämiseen.
Tilinpäätös 2019 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä vuoden 2019 tilinpäätöksen omalta osaltaan ja sitoutui allekirjoittamaan tilinpäätöksen. Tilinpäätös annetaan tilintarkastajalle tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arviointikertomuksen laatimista varten. Kaupunginhallitus oikeutti rahoitusjohtajan tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia tarkistuksia ennen kaupunginvaltuuston tilinpäätöskäsittelyä. Tiedote 25.3.2020 Digiohjelma 2020-2023 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä digiohjelman vuosille 2020-2023. Digiohjelman kolme teemaa ovat ”Tietoon perustuvat päätökset”, ”Palvelun laatu & […]
Näsin terveysasemalla avatun hengitystieinfektiovastaanoton aukioloaikoja laajennetaan. Vastaanotto on 31.3. lähtien avoinna kello 8–18.
Koronaepidemian vuoksi Rosk’n Rollin jäteasemat eivät siirry 1.4. kesäaukioloaikoihin. Jäteasemilla asiointia tulisi tässä tilanteessa muutenkin rajoittaa vain välttämättömiin käynteihin.
Kaupungin ulkoilureitit ovat lähes lumettoman talven jälkeen hyvässä retkeilykunnossa. Monen reitin varrelta löytyy myös tauko- ja grillauspaikkoja eväiden syöntiä varten. Taukopisteinen huoltovälejä on tehostettu, joten grillauspaikoilta löytyy puita nuotiota varten ja käymälät ovat käytössä. Kuten retkeillessä aina, on tulenteossa noudatettava erityistä varovaisuutta.
Kaupunginhallitus päätti torstaina 26. maaliskuuta yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta työnantajan ja henkilöstön välillä koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi. Poikkeusolojen johtoryhmä täsmensi perjantaina 27. maaliskuuta yhteistoimintaneuvottelujen tavoitetta yhteistyötoimikunnalle lähettämässään neuvottelukutsussa.
Etäopiskelua on reilu viikko takana ja uusi tapa käydä koulua alkaa muotoutua ja tulla tutuksi niin opettajille, oppilaille kuin vanhemmillekin.
– Digihankkeemme on käynnistynyt vauhdilla. Porvoonseudun musiikkiopisto on ottanut hurjan digiloikan 2400 oppilaan opetuksen siirryttyä koronan vuoksi lähiopetuksesta etäopetukseen, kertoo rehtori Felix von Willebrand Porvoonseudun musiikkiopistosta.